Hellettä haistelemassa


Meiltä kysytään usein siilien ulkoilusta, voiko lemmikkisiili siis ulkoilla? Nelivarvassiilit eli afrikkalaiset kääpiösiilit, joita valtaosa lemmikkisiileistä on, ovat kotoisin nimensä mukaisesti Afrikasta. Ne ovat siksi arkoja kylmälle ja tarvitsevat vankeudessa ehdottomassa minimissään yli 20 'c ympäristön lämpötilan viihtyäkseen ja voidakseen hyvin. Tästä syystä siilin ei ole hyvä myöskään ulkoilla kuin lämpöisillä keleillä. Koska siili on hämäräaktiivinen eläin ja toistuva tarpeeton herättely päiväsaikaan on sille häiritsevää ja stressaavaa, ulkoilun ajankohdan pitäisi lisäksi olla ilta-aikaan. Tämä on yhtälö, mikä Suomessa rajoittaa ulkoiluttamasta siiliä useimpina päivinä vuodesta. Kyseeseen kun tulevat lähinnä hellepäivät, jolloin lämpötila pysyy vielä ~ klo 20 eteenpäin yli 20 lämpöasteen. Näissä puitteissa vastaus on kyllä, helteisinä päivinä ja siilin rytmin mukaisesti siili voi ulkoilla.

Ulkoilua valjaissa, aitauksessa vai vapaana?


Siileille ei ole sopivia valjaita. Sen pitää pystyä käpertymään pallolle kokiessaan itsensä uhatuksi ja itse en ainakaan ole vielä törmännyt valjaisiin, jotka tämän sallisivat. Siksi valjaat eivät ole toimiva ratkaisu siilillä.
Vapaana ulkoiluttaminen on varmaankin suosituin tapa, näin siiliharrastusta ja sen kehittymistä kymmenisen vuotta seuranneena. Myös meillä tepsutellaan vapaana nurmella silloin kun ulkoillaan. Ympäristön vain pitää tällöin olla sellainen, että siilin voi koko ajan nähdä, eikä se saa pystyä esimerkiksi kaivautumaan mihinkään käden ulottumattomiin. Useimmiten siili vapaana ulkoillessaan tykkää haistella tuulia omistajan sylistä käsin, ja silloin kun se innostuu tuoksujen perässä liikkeelle, se etenee varovasti. Innostuessaankaan siili ei ole niin nopea, etteikö sitä juoksemalla saisi kiinni, ja toisaalta esim juoksuaskelia säikähtäessään se pysähtyy ja käpertyy pallolle. Siili on kuitenkin arvaamaton liikkeissään, joten sitä täytyy ulkona pitää silmällä ja pysyä sen vierellä jatkuvasti.
Aitauksessa ulkoilu on turvallisin ja omistajan hermoja eniten säästävä vaihtoehto. Aitauksessakaan siiliä ei kuitenkaan kannata jättää vahtimatta, koska siileiltä on todistettu aikamoisia pakoyrityksiä ties mistä ja mihin. Puhumattakaan kutsumattomista vieraista, joita siili voi saada aitaukseensa.. Ei pelkästään pedot, vaan myös pikkulinnut ym voivat käydä siiliä häiritsemässä.
Aitaukseksi ihanteellisin on sileäseinäinen, esim. jostain levystä rakennettu ja useamman neliömetrin juoksualaa tarjoava alue. Verkkoja ja pinnoja ei sellaisenaan siilille suositella, koska niiden kanssa se voi satuttaa itsensä.
   

Loiset

Siili voi syödä ulkoa löytämiään hyönteisiä tai laittaa suuhunsa mitä tahansa muutakin, eikä se yleensä ole vaarallista, ellei kyseessä sitten ole myrkyllinen kasvi tai vastaava. Ulkoa löytyviä hyönteisiä ei suositella siilin ruokavalioon, koska niistä siili voi saada sisäloisia. Ulkoillessa siilin syömien hyönteisten määrä on kuitenkin niin pieni, että riski loistartuntaankin on vähäinen. Mahdollinen tartunta on lisäksi helposti hoidettavissa kissojen ja koirien matolääkkeillä. HUOM! Poikkeuksen tekevät keuhkomadot, joita myös luonnonvaraisilla siileillä todetaan, ja jonka siili voi saada ravinnon mukana, usein kotiloiden tai etanoiden. Keuhkomatotartunta voi olla vaikea hoitaa ja saattaa vaatia matolääkkeen lisäksi antibiootin. Jos ajatus loisista ei tunnu aivan ylitsepääsemättömältä, useimmat siilit kyllä nauttivat päästessään nuuhkimaan vaihteeksi ulkoilmaa. Loishäätö eli matolääkitys kannattaa antaa siilille syksyllä jos on enemmänkin kesällä ulkoiltu, vaikka oireita loistartunnasta ei olisikaan.

Siili voi saada ulkoillessaan myös ulkoloisia, kuten erilaisia punkkeja. Jopa puutiainen voi tarrata siiliin kiinni, joten ulkoloisten varalta kannattaa seurata ulkoilevan siilin ihon kuntoa. Puutiaisen huomaa kyllä helposti, jos sellainen pääsee siilin iholle, mutta osa loisista on niin pieniä, että tartunnan huomaa vasta siilin alkaessa kutiamaan, hilseilemään tai tiputtamaan piikkejä. Ulkoloiset hoituvat eläinlääkärissä paikallisvaleluliuoksella (mm. Stronghold).
Meillä ei ole vielä ikinä puutaista lukuunottamatta näkynyt siileillä ulkoloisia, joten kovin herkkiä eivät ole niitä saamaan.
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusin siilikaappi-projekti

Kesähäät -18